Työtä vai harrastusta?

Siinäpä kysymys! Sepän työ on hyvin perinteistä työtä. Erilaisten esineiden taustoihin ja työmenetelmiin tutustuminen vie usein kauas historiaan. Minut se on vienyt tutkimaan niin viikinki-retkien kuin Amerikan valloituksen aikoina vallinneita kulttuureja ja esineistöä. Lähempänä nykyaikaa on harrastuneisuuteni edellisen vuosisadan alkupuolen konetekniikkaan.

Eri aikakausien esineet tuovat historian eläväksi. Ne kertovat paitsi omien aikojensa metallinkäsittelytaidosta ja -menetelmistä, myös monesta muusta asiasta. Esimerkiksi vanhojen aseiden tyylistä saattaa näkyä kulloinkin vallalla olleet kulttuuri- ja kauppasuhteet.

Olen valmistanut monenlaisia vanhoja aseita ja tarvikkeita perinteisin menetelmin.

Kuvia harrastuksistani löydät täältä. (Aukeaa uuteen ikkunaan)

 

 

© 2011 - Seppämestari Risto Tavasti